Hemmingin koulu

 

Leirikoulut, opintomatkat ja retket

Leirikoululla tarkoitetaan koulun järjestämää yli vuorokauden kestävää toimintaa, jonka ohjelmaan kuuluva eri oppiaineiden opetus, vapaa-ajanvietto, majoitus ja ruokailu järjestetään koulun ulkopuolella. Opintomatkoilla tarkoitetaan koulun järjestämää koko koulupäivän kestävää toimintaa, jossa opetus ja ruokailut järjestetään koulun ulkopuolella.

Leirikoulun kohteen valintaan vaikuttavat lähinnä luokkataso, leirikoulussa käsiteltävät aineet tai koulukohtaiset painotusalueet. Ensisijaisesti leirikoulu pidetään kotimaassa. Leirikoulu tulee pyrkiä järjestämään ja rahoittamaan niin, että kaikilla luokan oppilailla on mahdollisuus osallistua siihen. Jos luokan oppilas ei osallistu leirikouluun, hänet sijoitetaan koulun muihin opetusryhmiin.

Opettajan vastuu oppilaista on jakamaton. Valvojina voivat toimia myös oppilaiden huoltajat, mutta se ei poista tai muuta opettajan vastuuta. Huoltajille voidaan antaa leirikoulun aikana tiettyjä tehtäviä. Vahingonkorvausoikeudellisesti oppilaiden vanhemmat ovat kuitenkin yksityishenkilöitä.

Leirikoulun ja opintomatkan hyväksyminen

Leirikoulut ja opintomatkat hyväksytään koululautakunnassa vuosisuunnitelman vahvistamisen yhteydessä tapaus kerrallaan. Toimintasuunnitelman tulee sisältää osallistujat, ohjelma, kustannusarvio sekä valvovat opettajat. Kun suunnittelu aloitetaan, on siitä tiedotettava rehtorille.

Oppilaiden ruokailua avustetaan kulloinkin voimassa olevan koululounaan laskutushinnan mukaisesti koulupäivinä. Opintomatkoille oppilaille pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan eväät.

Oppilaiden vastuu

Koulun ulkopuolisessa toiminnassa oppilaiden on noudatettava koulun järjestyssääntöjä ja annettuja ohjeita. Mikäli oppilas syyllistyy rikoksiin tai vahingoittaa toisen omaisuutta, sovelletaan 15 vuotta täyttäneeseen rikoslakia ja iästä riippumatta vahingonkorvauslakia. Koulun järjestyssääntöjä rikkova oppilas voidaan tilanteen niin vaatiessa ja oppilaan ikätaso huomioiden palauttaa takaisin koulun normaaliopetukseen. Oppilaan turvallisuudesta on tällöin huolehdittava ja tarvittaessa laittaa hänen mukaansa aikuinen saattaja. Palauttamisesta aiheutuneista lisäkustannuksista vastaavat tällöin oppilaan huoltajat. Järjestyssääntöjä rikkovaa oppilasta on pyrittävä ojentamaan ensisijaisesti toimintakohteessa.

Vakuutukset

Maskun kunnalla on vapaaehtoinen tapaturmavakuutus, jossa koulun toiminnassa tapahtuneet tapaturmat korvataan oppilaille koululaisvakuutuksen perusteella. Lääkkeet ja lääkärissä käynnit joutuu potilas kohteessa maksamaan itse. Kustannukset voi periä jälkikäteen vakuutuksen perusteella. Vakuutus ei sisällä loukkaantuneen mahdollisesta erillisestä kotiinkuljetuksesta koituvia kustannuksia, vaan niistä vastaavat joko oppilas itse tai hänen huoltajansa. Ulkomaille suuntautuviin leirikouluihin, opintomatkoihin ja oppilasvaihtoon osallistuessa oppilaan huoltajien on huolehdittava täydentävän matkustajavakuutuksen ottamisesta, mikä kattaa myös kotiinkuljetuksesta aiheutuvat kustannukset.

Muista haluamistaan vakuutuksista oppilaat huolehtivat huoltajiensa kanssa itse. Opettajat ja avustajat ovat vakuutettuja pääsääntöisesti samojen säädösten perusteella kuin oppilaatkin. Työnantajan tapaturmavakuutus kattaa leirikoulun virallisen ohjelman aikana sattuneet tapaturmat ja sairastumiset. Kotiinkuljetusta vakuutus ei korvaa. Vapaa-aikana leirikoulukohteessa opettajat ja avustajat eivät ole vakuutettuja työnantajan puolesta. Täydentävästä vakuutusturvasta on heidän osaltaan huolehdittava koulun toimesta.

Leirikoulun ja opintomatkan rahoittaminen ja varojen kerääminen

Pääsääntöisesti varainkeruusta huolehtivat oppilaat ja heidän huoltajansa. Opettajalla ei ole velvollisuutta osallistua varainkeruuseen. Luokan keräämän rahoituksen pelisäännöistä on sovittava kirjallisesti ennen hankkeen käynnistämistä. Leirikoulujen luokkatoimikunnasta valitaan kaksi oppilaiden huoltajaa leirikoulurahoituksen tilinhoitajiksi. Rahoitus on järjestettävä koulun varsinaisen budjetin ulkopuolella. Leirikoulun toteuttamisesta on laadittava kokonaisbudjettisuunnitelma tuloineen ja menoineen.

Kirjallinen sitoutumislomake

Ennen leirikoulujen toteuttamista on huoltajille tiedotettava yllä olevasta ohjeistuksesta ja koulun järjestyssäännöistä. Oppilaan ja huoltajan on allekirjoitettava koulun laatima kirjallinen sopimus, jossa oppilas ja hänen huoltajansa sitoutuvat noudattamaan koulun järjestyssääntöjä ja yllä olevaa ohjeistusta leirikoulujen ja kansainvälisen oppilasvaihdon aikana. Opintomatkojen osalta valvoja opettaja harkitsee, tarvitseeko kirjallista sopimuslomaketta käyttää.

Teatteritoiminta

Hemmingin koulun oppilaat ja opettajat tekevät kaksi kertaa vuodessa teatterimatkan. Teatterimatkat tapahtuvat omalla ajalla ja ne ovat vapaaehtoisia. Jokainen maksaa matkansa ja teatterilipun itse.


Takaisin

 

Projekteja

Vakipalsta

 

Hemmingin koulu 2007