Tiesitkö tämän maailman kielistä?

Noin puolet maailman kielistä on kehittynyt indoeurooppalaisesta alkukielestä, jota puhuttiin n. 4000 eaa.

Maailmassa arvioidaan olevan tällä hetkellä noin 6900 kieltä. Puolet näistä kielistä on vaarassa hävitä. Puhutuin äidinkieli maailmassa on mandariininkiina (874 miljoonaa puhujaa).

Zoquen kielen puhujia on maailmassa enää kaksi, molemmat vanhoja miehiä. He kieltäytyvät puhumasta keskenään.

Henkilö, joka maailmassa on osannut eniten kieliä, oli kuningas Mithridates VI (132-63 eaa). Hän osasi puhua 25 kieltä.

Eri kielissä sanat voivat olla hyvin eripituisia, ja eri kielissä on eri määrä sanoja tarpeen mukaan. Esimerkiksi eskimokielissä on runsaasti sanoja lumelle ja arabikielissä kamelille.

Kaikista maailman kielistä englannissa on eniten sanoja.

Saippuakivikauppias on maailman pisin palindromi (sama sana myös lopusta alkuun).

Melkein kaikissa kielissä äitiä tarkoittava sana alkaa M-kirjaimella. Muutamat fennougriset kielet ovat ainoa poikkeus (mm. suomi).

Pirahan kielessä ei ole ollenkaan numeroita eikä adjektiiveja. Kaikki sanat ovat samanlaisia yksikössä ja monikossa. Jos äidiltä kysyy lasten määrää, vastaus on joko vähän tai monta.

Ranskan kielessä isojen numeroiden sanojalla pitää olla myös matematiikka hallussa. 60 on viimeinen kymmenluku, jolle on oma sana. Esimerkiksi 80 sanotaan quatre-vingt eli neljä (kertaa) kaksikymmentä. Siten 97 on quatre-vingt-dix-sept eli neljä (kertaa)kaksikymmentä-kymmenen-seitsemän.

Eri kielissä on hyvin erilainen määrä äänteitä, kirjaimia ja kirjoitusjärjestelmiä. Havaijin kielessä on vain 12 kirjainta. Ubykhin kielessä on jo pelkästään konsonanttiäänteitä 78. Suomessa kirjainta vastaa käytännössä aina yksi äänne, mutta esimerkiksi ranskassa äänne "o" voidaan kirjoittaa lukuisilla näillä tavoilla: o, ot, ots, os, ocs, au, aux, aud, auds, eau, eaux, ho, ja ö.

Afrikassa moniin kieliin kuuluu muiskaus-, loksautus- ja napsautusäänteitä, sekä ilmavirran kulku ulkoa sisälle päin puhumisen aikana. Esimerkiksi !Xõõ-kielessä on 4 erilaista vokaalijärjestelmää, neljä erilaista intonaatiota, 5 yleistä loksautusäännettä ja 17 harvinaisempaa. Konsonantteja on yhteensä 164. Kielen puhuminen on niin vaativaa, että se aiheuttaa puhujille patin kurkunpäähän.

Arabian kielen kirjoittamista vaikeuttaa se, että kirjaimella voi olla jopa 4 eri kirjoitusasua riippuen siitä, onko kirjain sanan alussa, keskellä vai lopussa. Vokaaleja ei kirjoiteta ollenkaan. Kielessä on neljä eri sinä/te-sanaa riippuen siitä, onko kuulija mies vai nainen.

Kiinan kielen kirjoittaminen ja lukeminen vaatii noin tuhannen merkin osaamista. Pienikin ero kirjainmerkissä aiheuttaa merkityksen muutoksen. Kirjoitusjärjestelmä ei perustu äänteille, vaan jokaiselle sanalle on olemassa oma merkki. Kiinan kielessä ei ole välimerkkejä eikä isoja kirjaimia.

Kiinan kieltä puhuttaessa vaikeinta on intonaatio, joka voi olla tasainen, nouseva, laskeva tai nouseva-laskeva. Sama sana voi tarkoittaa neljää aivan eri asiaa eri intonaatiolla lausuttuna. Kantonin kiinassa on kahdeksan eri intonaatiota.

Japanin kieltä kirjoitettaessa voidaan käyttää kolmea erilaista kirjoitusjärjestelmää. Kielessä kohteliaisuusmuodot ovat hyvin tärkeitä. Esimerkiksi on olemassa kolme täysin eri "olla"-sanaa riippuen siitä, miten kohteliaasti tilanteessa täytyy puhua. Numeroilla on eri sanat riippuen siitä, ovatko laskettavat esineet esim. pitkulaisia, pyöreitä tai litteitä. Lukumääriä ilmoittaessa on käytettävä erityisiä laskusanoja, jotka liitetään lukusanaan seuraavasti: "kolme kurkkua" on kyuri san-bon, kirjaimellisesti "kurkku kolme-(pitkulainen)", kun taas "kolme paperia" on kami san-mai = "paperi kolme-(litteä)". Omat laskusanat on myös esim. ihmisille, ikävuosille, mekaanisille esineille, pienille ja suurille eläimille, ..

Eri kielissä sanoja taivutetaan hyvin eri tavoilla. Esimerkiksi verbin taivutus voi ilmaista, että prosessi on kesken tai saatettu loppuun, että tieto on luotettavaa tai että tapahtuma on epätodellinen tai yllättävä. Substantiiveja luokitellaan eri kielissä monien erilaisten periaatteiden mukaan. Luokka voi vaikuttaa pronomineihin, verbien ja adjektiivien taivutukseen ja sanajärjestykseen. Yleisin sanojen luokkiin jako eri kielissä on elollinen-eloton, mutta jopa esineen erilainen muoto voi vaikuttaa sen kuulumiseen eri luokkaan.

Suomen kieltä pidetään vaikeana kielenä oppia mm. sijamuotojen vuoksi. Sijamuotoja (talossa-talosta-taloon jne) on suomessa 15. Unkarin kielessä niitä on yli jopa yli 30 laskutavasta riippuen ja tabasaran kielessä 46. Venäjän kielessä sijamuodon pääte on erilainen riippuen siitä, minkälaiseen sanaan se liitetään.

Puolan kieli on yksi maailman vaikeimmista. Substantiiveilla on viisi eri sukua (vrt saksan der-die-das = 3 sukua). Sen lisäksi kielessä on 7 sijamuotoa. Kielessä on myös hyvin paljon poikkeuksia. Esimerkiksi sanalla "kaksi" on 17 eri muotoa. Muoto voi riippua esim. siitä, puhutaanko miehistä vai naisista, koirista vai tuoleista jne. Sanan monikko on erilainen, jos esineitä on 2-4 tai enemmän kuin 5. Monissa slaavilaisissa kielissä sana "mennä" on erilainen riippuen siitä, kuljetaanko kävellen, autolla, laivalla, lentokoneella vai muulla keinoin.

Espanjan kielessä verbillä on 48 eri muotoa. Aikamuotoja on 8 (suomessa 4). Japanissa adjektiivit taipuvat kielteisissä muodoissa ja aikamuodoissa, ei sijamuodoissa kuten suomessa. Eskimokielissä yhdellä substantiivilla voi olla yli tuhat eri muotoa. Boran kielessä on yli 350 erilaista substantiivien luokkaa.

Australialaisessa dyirbalin kielessä on neljä erilaista luokkaa substantiiveille: 1. miehet ja useimmat elolliset olennot; 2. naiset, tuli, väkivalta, vaaralliset ilmiöt ja jotkin eläimet; 3. syötävät hedelmät ja vihannekset; 4. muut

Onganin kielen substantiivit ja adjektiivit jaetaan eri luokkiin riippuen siitä, mihin kehonosaan asia liittyy joko merkityksen tai muodon perusteella.

Tuyucan kieltä puhutaan Amazonin alueella Etelä-Amerikassa. Kielessä on jopa 140 erilaista luokkaa substantiiveille. Kielessä puhujan on toiminnasta kertoessaan liitettävä verbiin pääte, joka kertoo, miten asia on tullut kertojan tietoon. Verbin pääte on siis erilainen, jos puhuja on esimerkiksi itse nähnyt tapahtuman, kuullut asian tapahtuvan tai kuullut muiden puhuvan tapahtumasta.

Kwaion kielessä me-pronominilla on eri muotoja sen mukaan, montako henkilöä on kyseessä, siis "me=me kaksi", "me=me muutama"; "me=me monta". Pronomineilla on myös eri muodot sen mukaan, luetaanko läsnäolijat mukaan vai ei, siis "me"="minä ja sinä"; "me=minä ja joku toinen joka ei ole nyt paikalla". Samat säännöt pätevät myös te-pronominiin.

Berikin kielessä verbiin liitetään pääte sen mukaan, mihin aikaan päivästä asia tapahtui. Jos verbillä on tekemisen kohde, verbiin pitää liittää pääte, joka kertoo esineen koon ja määrän. Esim: kitobana="antaa kolme isoa esinettä miehelle päivällä"

Arabiassa verbejä taivutetaan eri tavalla riippuen siitä, puhutaanko miehestä vai naisesta. Arabiassa on myös duaaliverbimuoto eli verbille oma taivutus, jos tekijöitä on kaksi.

Navajon kieli on niin vaikeaa että sitä käytettiin koodikielenä toisen maailmansodan aikana. Japanilaiset eivät koskaan pystyneet murtamaan koodia. Navahossa ei ole ollenkaan adjektiiveja, vaan verbi on erilainen erilaisista esineistä puhuttaessa. Jokaisessa verbissä on oltava ainakin yksi etuliite. Etuliitteet liitetään verbeihin tietyssä järjestyksessä, ja niitä voi olla jopa 9. Navahossa on 11 erilaista verbivartaloa, joita käytetään sen mukaan, millaisista asioista muodon tai muiden fyysisten ominaisuuksien mukaan puhutaan (esimerkiksi löysä aine, kiinteä pyöreähkö esine, kapea joustava esine, puuromainen aine, litteä joustava esine tai avattu astia).

Mikä suomen kielessä sitten on harvinaisinta muihin maailman kieliin verrattaessa? Vastaus on kieltoverbi, eli kieltosanan taipuminen (minä en, sinä et jne).